keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Uusi veistos syntymässä Lehmuskujalle


Valokuvatorstai 200. / 6. - Kuva ja sen kuvausprosessi

Tämä prosessi alkoi siitä, kun tsekkasin Valokuvatorstain uusimman haasteen. Pari päivää meni siinä, että unohdin ottaa kameran mukaan. Sitten yksi päivä meni akkua ladatessa.

Vähän alkoi tulla kiire, mutta koska tämän blogini perusjuttu on kuvata kotikaupunkiani, ajattelin, että teen kuten aina ja vain odotan, mitä kaupunki tuo kuvattavaksi. En yleensäkään suunnittele kohteitani, vaan otan kameran esiin, kun jotain tulee vastaan. Vain pari kertaa olen lähtenyt varta vasten kuvaamaan jotain kohdetta.

Tällä kertaa minun ei tarvinnut kävellä kuin pari sataa metriä työpaikalta pitkin Lehmuskujaa, kun edessä oli taiteilija työssään. Jo lahonneen ja pois korjatun Hyrrän tilalle näyttää nousevan vähän solakampi hyrrämalli, jos ei ole kuusi. Hetken työskentelyn ihailua, pari näppäisyä ja haasteen kuva oli valmis. Ilman muuta käyn sitten myöhemmin kuvaamassa valmiin veistoksen. Uskon, että tule pitämään siitä yhtä paljon kuin Hyrrästä.

Ei kommentteja: