sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Kotkan kirkko ilta-auringossa
Joskus sattuu olemaan keskustassa, kun aurinko on juuri laskemassa. Sijainnista riippuu, mitä rakennusta saa tällöin ihailla. Taivas on samalla hetkellä myös upea. Onneksi kännykkä tallensi edes häivähdyksen hehkuvasta valosta.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Always Look at the Bright Side of Life
Valokuvatorstai 263. / X
Pitkästä aikaa Valokuvatorstai-kuva. Oli melkoinen sattuma, että muistin haasteessa olleen jotain auringosta etsiessäni jotain valoisia kuvia hämäränä syyspäivänä, että muistaisin auringon kyllä olevan olemassa.
Inspiraationa on Monty Python -klassikko:
Lisää optimistisia kuvia löytyy täältä:
http://inspis.vuodatus.net/blog/3469403/263-haaste/
tiistai 9. lokakuuta 2012
maanantai 3. syyskuuta 2012
lauantai 18. elokuuta 2012
Sapokan eläinkuntaa, osa 4
Näyttää Sapokan eläinkunta lisääntyneen sitten viime näkemän, sillä tämä fasaani (?) kurkistelee aivan Tallinnankadun vieressä, eli en olisi voinut olla tätä näkemättä.
Tuolta ne juoksijat tuli...ja tuonne ne meni.
Viime vuonna Meripäiväjuoksureitin kalkkiviivat huuhtoutuivat lähes kokonaan samana iltana, mutta tämän vuoden viivat näkyvät vielä elokuun puolessa välissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)