Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Sotilasparaatia



Selailin koneelle ladattuja kuvia ja löysin  4. 6. Kotkan keskustasta puolustuvoimain lippujuhlan paraatista ottamiani kuvia. Pääsin seuraamaan paraatia Pasaatin portailta (yläkuva), mutta sulkeutuvat ovet häiritsivät, joten siirryin katutasolle, jolta kuvaaminen oli hankalaa. Kuvissa on lähinnä ihmisten päitä ja osia joistakin panssarivaunuista. Sain kuitenkin napattua kuvan kahdesta innokkaasta katselijasta, jotka istuivat jalkakäytävän reunalla.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Mustaa ja valkoista: Lapsuus

Mustavalkomaanantai 18. / 7.
Toistaiseksi viimeisen mustavalkohaasteen aiheena on lapsuus. Lapsuus on minusta sitä, että ollaan aina menossa - sinne, missä muutkin ovat. Mikä eteen tulee, on uutta ja kiinnostavaa, ja jos ei ole, niin etsitään jotain muuta uutta ja kiinnostavaa.

torstai 18. helmikuuta 2010

Lumi



Valokuvatorstai 155. / 22. Lumi

Näin vähän sitä oli vielä joulukuun alussa.

torstai 19. marraskuuta 2009

Räiskyvä

Valokuvatorstai 148. / 19. Aiheena sana "räiskyvä". Ensimmäisenä tulivat mieleeni värit, ja niitähän huvipuistoissa riittää. Kuva viime kesän Linnanmäen retkeltä.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Autio

Valokuvatorstai 129 / 12.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Kummitytön lemmikit

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

maanantai 13. lokakuuta 2008

Lapsivieraita


13/10/2008
Originally uploaded by Ar_Mi